Mikaelin Sinikellot
Mikaelin Sinikellot ry on turkulainen partiolippukunta. Meistä puhutaan myös nimellä Sinikellot tai lyhenteellä MSK. Järjestämme toimintaa kaiken ikäisille partiolaisille. Järjestämme viikoittain toimintaa 7–15-vuotiaille. Yli 16-vuotiaille sekä perhepartiolaisille eli alle 7-vuotiaille ja heidän kanssaan partioon osallistuville aikuisille järjestämme toimintaa kerran kuukaudessa.
Mikaelin Sinikellot on vuonna 1935 perustettu tyttölippukunta ja meillä onkin pitkä historia partiotoiminnan parissa. Toimintamme on suunnattu ensisijaisesti tytöille ja naisille, mutta toimintaamme voi osallistua sukupuolesta riippumatta.
Lippukunnassamme toimii eri ikäisille suunnattuja toimintaryhmiä. Ryhmien nimet ovat eri
luonnonkukista inspiroituneita. Kokoustamme pääsääntöisesti maanantaista torstaihin ja
kokoukset sijoittuvat ilta-aikaan. Retkeilemme pääsääntöisesti Turussa tai sen ympäryskunnissa.
Sinikellojen toiminnassa näkyy erityisesti partio-ohjelmaa toteuttava laadukas toiminta,
aktiivinen retkeilykulttuuri sekä yhteistyö eri ikäisten partiolaisten välillä. Lisäksi kannustamme kehittämään itseä esimerkiksi partiotaitokilpailuihin tai erilaisille kursseille osallistumalla. Haluamme myös tarjota jäsenistöllemme elämyksiä ja kohtaamispaikkoja muiden partiolaisten kanssa esimerkiksi osallistumalla lippukuntana Lounais-Suomen Partiopiirin tai Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin. Lisäksi erityisesti retkeilytoimintamme osalta teemme laajasti yhteistyötä lähialueella olevien muiden lippukuntien eli Pohjois-Turun lippukuntien kanssa.
Oma kokoontumispaikkamme eli kolo sijaitsee Turun keskustassa, Mikaelinkirkon läheisyydessä. Turun Mikaelinseurakunta ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä toimivat taustayhteisönämme. Taustayhteisö ei ole lippukuntamme toimielin, vaan se tukee lippukuntamme toimintaa muun muassa taloudellisesti sekä tarjoamalla toimitilat ja retkipaikkoja retkeilytoimintamme mahdollistamiseksi.


Mitä on partio?
Partio on maailman suurin nuorisoliike, johon kuuluu noin 45 miljoonaa partiolaista yli 200
maassa. Suomessa partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 partiolaista noin 700:ssa toimivassa lippukunnassa eli partion paikallisyhdistyksessä. Lippukunnat toteuttavat lapsille ja nuorille monipuolista partio-ohjelmaa eli ikäkausitoimintaa.
Partio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton liike. Suomen Partiolaiset on itsenäinen ja voittoa tavoittelematon järjestö. Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Partion päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. Päämäärä pyritäänsaavuttamaan monipuolisen tekemisen kautta, ja kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen ja oppiminen.
Partiotoiminta on Suomessa kaikille avointa. Toimintaan voi osallistua etniseen tai kulttuuriseen taustaan, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, toimintakykyyn, sukupuoli-identiteettiin, sukupuolen ilmaisuun tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.
Perustoiminta: kokoukset, retket ja muut
tapahtumat
Partion perustoimintaa ovat kokoukset, retket, leirit sekä erilaiset kilpailut.
Pääsääntöisesti kokoukset eli viikoittaiset tapaamiset oman ryhmän kanssa alkavat kololta. Jos tähän tulee poikkeuksia, niistä ilmoitetaan ennakkoon. Kokouksissa leikitään (ulkona ja/tai sisällä), opetellaan uutta taitoa/tietoa, kerrataan vanhaa ja lopuksi usein pidetään jokin pieni rauhoittuminen tai vähintäänkin sisaruspiiri. Koska kokouksissa käydään usein ulkona, tulee jokaiseen kokoukseen varautua myös sään mukaisilla vaatteilla, oli sitten kylmä, kuuma tai vaikka vesisadetta. Jokaisen kauden (syksyn ja kevään) alussa koteihin toimitetaan aikataulut, joissa on listattuna kaikki silloin tiedossa olevat tapahtumat. Retkistä, leireistä, kilpailuista ja muista tapahtumista, esim. lippukunnan Yrjönpäiväjuhla, ilmoitetaan aina erikseen lähempänä tarkempia tietoja.
Ryhmien retkille kuljetaan pääsääntöisesti huoltajien ja johtajien kyydeillä, kun taas isommille retkille ja leireille kuljetaan yhteiskuljetuksilla eli bussilla. Jokaisen tapahtuman ennakkokirjeessä on maininta siitä, miten mihinkin tapahtumaan kuljetaan. Haluamme, että kyydit ovat aina turvallisia kaikille ja esimerkiksi autoissa käytettävistä turvalaitteista on hyvä puhua omien johtajien kanssa hyvissä ajoin ennen kyseistä tapahtumaa. Lippukunnalla ei ole mainittuja turvalaitteita lainaksi.
Tavallisesti kokouksista ei tarvitse maksaa, mutta jos on jokin erityiskokous saattaa tämä hieman kustantaa, tästä kerrotaan kyllä aina ennakkoon. Retkien, leirien ja tapahtumien hinnat on ilmoitettu aina infokirjeissä eli nämä tiedot kerrotaan ennen kuin ilmoittaudutaan tapahtumiin. Maksuista on mahdollisuus hakea vapautusta lippukunnan hallitukselta vapaamuotoisella anomuksella taloudellisin tai sosiaalisin perustein.
Lippukunnalla on vuosittain koko lippukunnan yhteisiä juhlia kahdet, Yrjönpäiväjuhla ja
Puurojuhla.


Suurtapahtumat: partiopiirin ja keskusjärjestön
järjestämät tapahtumat
Lippukunnan järjestämien tapahtumien lisäksi esimerkiksi partiopiirit (Sinikellojen kohdalla
Lounais-Suomen partiopiiri) ja Suomen Partiolaiset järjestävät erilaisia tapahtumia, joihin
partiolaiset voivat osallistua. Tapahtumat järjestetään usein tietyille ikäkausille (esimerkiksi vain sudenpennuille, seikkailijoille tai tarpojille ja sitä vanhemmille). Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi suurleirit ja partiotaitokilpailut. Tapahtumista kerrotaan hyvissä ajoin ja
ilmoittautuminen tapahtuu useita kuukausia etukäteen. Ryhmän oma johtaja tai muut
lippukunnan johtajat kertovat mahdollisuuksista osallistua tällaisiin tapahtumiin mahdollisimman ajoissa.
Varusteet
Kaikkia hankittavia varusteita, joita tässä oppaassa mainitaan, voi hankkia tai lainata käytettynä, mutta uusia saa hankittua Scandinavian Outdoorista ja osaa myös muista kaupoista. Kun kassalla/verkkokaupassa todistaa olevansa partiolainen, saa Scandinavian Outdoorista sekä Partioaitasta partioalennusta. Partiotuotteita myy vain Scandinavian Outdoor Store, eikä niistä saa partioalennusta.
Partiota aloittaessa ensimmäinen hankittava varuste on partiohuivi. Sinikellot käyttävät täysin sinistä huivia, johon ommellaan lippukunnan huivimerkki, jonka saa ostettua omalta johtajalta. Huivimerkin hinta on 4 euroa (2025). Partioasuun, jota käytetään varsinkin juhlissa ja edustustilaisuuksissa, kuuluu myös partiopaita, joka sudenpennuilla (7–9-vuotiailla) on tummansininen college ja tätä vanhemmilla kauluksellinen partiopaita, väriltään vaaleampi sininen.
Retkillä ja leireillä vaatteet tulee olla säänmukaiset, ulkona ollaan vaikka keli olisikin esimerkiksi sateinen, tuulinen tai kylmä. Nukkumiseen on hyvä hankkia sopiva makuupussi ja makuualusta. Retkillä nukutaan sekä sisätiloissa että ulkona teltoissa. Sopivien varusteiden hankinnassa kannattaa kysellä kokemuksia esimerkiksi johtajilta ja mahdollisesti kaupoissa pyytää työntekijöiltä apuja. Monille retkille tulee ottaa mukaan myös omat ruokailuvälineet, joiden olisi hyvä olla muoviset, eivät mene helposti rikki eivätkä paina liikaa. Erilaisia ruokailuvälinesettejä on saatavilla monista kaupoista ja niitä voi myös itse koota, jolloin olisi hyvä olla 2 lautasta (vähintään 1 syvä), muki, lusikka, haarukka ja veitsi. Ruokailuvälineet on hyvä säilyttää kankaisessa pussissa, jolloin ylimääräinen vesi ei jää pussiin. Myös astiapyyhe on mukava lisä.
Jossakin vaiheessa retkille pyydetään ottamaan mukaan myös puukko, kompassi sekä usein myös tulitikut. Puukkoja on monenlaisia, mutta alkuun hyväksi todettuja malleja ovat esimerkiksi Marttiini Partiopuukko 508 ja Marttiini Condor. Pienimmiltä partiolaisilta puukot kerätään usein pois siksi ajaksi, kun niitä ei käytetä. Myös kompasseja on monenlaisia, mutta esimerkiksi Suunto A-10 tai Suunto A-30 ovat peruskompasseja, joilla pääsee hyvin alkuun.
Muistathan nimikoida kaikki varusteet!
Tarkemmin retkille valmistautumisesta voit lukea täältä.
Varainhankinta
Varainhankinta on tärkeä osa lippukunnan toimintaa, jotta toiminta voidaan pitää
mahdollisimman saavutettavana kustannusten eli esimerkiksi retki- ja tapahtumamaksujen osalta. Suurin ja näkyvin varainhankintakampanja on partiolaisten adventtikalenterien myynti vuosittain. Toisinaan lippukunta toteuttaa myös muita varainhankintakampanjoita kuten erilaisten tuotteiden myyntiä. Varainhankintakampanjoista kerrotaan kokouksissa ja niistä tiedotetaan myös sähköpostilla.


Partion jäsenmaksu
Partion jäsenmaksu maksetaan liittymisen yhteydessä ja tämän jälkeen vuosittain syksyllä.
Jäsenmaksun maksaminen on edellytys toimintaan osallistumiselle. Laskun toimitustavan voi valita asiointipalvelussa. Jäsenmaksun suuruus on 74,50 euroa (2025). Jäsenmaksun maksaneet partiolaiset ovat vakuutettuja partiotapahtumissa (partiovakuutus). Jäsenmaksua käytetään partio-ohjelman kehittämiseen, jonka seurauksena partiolaiset seuraavat aina ajantasaista partio-ohjelmaa. Suomen Partiolaisten jäsenmaksu sisältää myös maailmanlaajuisten partiojärjestöjen jäsenmaksun, joka mahdollistaa osallistumisen kansainvälisiin partiotapahtumiin. Partion jäsenmaksun yhteydessä kerätään myös lippukunnan oma jäsenmaksu.
Jäsenmaksusta on mahdollista hakea vapautusta Suomen Partiolaisilta. Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Jäsenmaksusta vapauttamista voi anoa ympäri vuoden, pois lukien heinä-elokuu. Jäsenmaksuvapautuksen myöntää Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry. Tapahtumien maksuvapautuksista voit lukea tämän oppaan kohdasta Perustoiminta.
Lisää tietoa Suomen Partiolaisten jäsenmaksusta saat täältä.
Kuvauslupa
Partiossa otetaan toisinaan kuvia esimerkiksi retkiltä, leireiltä ja tapahtumista. Kuvauslupa antaa luvan käyttää lapsesi kuvaa esimerkiksi lippukunnan viestinnässä, nettisivuilla tai somessa. Lupaa kysytään asiointipalvelussa ja sen voi hyväksyä tai kieltää. Kuvauslupa koskee vain partion ja lippukunnan virallisia kanavia. Esimerkiksi yksittäisen johtajan omalle sometilille kuvaa ei saa Kuksaan annetun kuvausluvan perusteella julkaista. Tapahtumiin ilmoittautuessa kuvauslupaa kysytään automaattisesti Kuksassa
tapahtumakohtaisesti. Kokouksiin ja muuhun viikoittaiseen toimintaan liittyvä kuvauslupa
kysytään asiointipalvelussa.