
AIKUISET
Aikuisia ovat yli 25-vuotiaat partiolaiset. Lasten ja nuorten laadukkaan partiotoiminnan ylläpitäminen vaatii monta apukättä. Partiotoiminnassa on pitkät perinteet ja laadukas toiminta näkyy meillä päivittäin viikkotoiminnassa, ryhmissä on paljon lapsia ja järjestämme retkiä sekä leirejä. Jotta saamme pidettyä partiotoimintamme jatkossakin hyvänä, toivotamme tervetulleiksi uudet vapaaehtoiset ja apukädet. Partio on joustava harrastus, jonka voit muovata itsellesi sopivaksi ja omannäköiseksi. Voit itse määritellä kuinka paljon tahdot antaa aikaasi partiolle ja mitä haluat partiossa tehdä. Aikuisena sinä voit olla mukana juuri sillä panoksella, mikä on oman ajan puitteissasi mahdollista.
Aikuisryhmä
Nokkoset on kaikkien aikuisten yhteinen vartio joka kokoustaa muutamia kertoja vuodessa
Aikuisten partioasu ja merkit
Aikuinen käyttää partiokokouksissa partiohuivia. Aikuisen osmonsolmu on väriltään sininen ja se
ostetaan itse Scandinavian Outdoorista (ellei partionjohtajan peruskurssia ole jo suorittanut
vaeltajaikäkaudessa, jolloin käytetään nahkaista osmonsolmua).